582052.jpg

582053.jpg

Ullanunelmissa oli kerran ihana Mainio Mangosuklaakakku .Se jäi mieleeni oikein herkullisen näköisenä ja kuuloisena. Lupasin tehdä yhden äitienpäiväkakun, hedelmäisen ja maidottoman ja sitten muistui tuo Ullan ihana mieleen. Muokkasin ohjetta hieman, kopioin alkuperäisen tähän Ullan sivuilta muuten, muutin vain sen verran, että vaihdoin maidottomiin versioihin.

Pohja:
200 g sinistä Keiju-margariinia
3 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 munaa
2 dl kuumaa vettä
Täyte:
1 iso prk (425 g) säilykemangoa
1 dl sokeria
½ dl vettä
2 keltuaista
7 liivatelehteä
2 rkl sitruunanmehua liivateveteen
2 purkkia GoGreen vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kostutukseen:
mangosäilykkeen liemi
Väliin:
1 dl aprikoosimarmeladia
Pinnalle:
erilaisia hedelmiä
Kiille:
2dl vaaleaa mehua
1 dl hyytelösokeria
Reunoille:
Maidottomasta suklaasta tehty koristereunus

Vaahdota margariini ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon.
Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää kuuma vesi ja sekoita massa tasaiseksi.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (24cm).
Paista pohjaa +175 ast. noin 50min.
Anna pohjan jäähtyä seuraavaan päivään jos vain maltat odottaa (minä en...).
Valmista täyte:
Soseuta mangot. Kiehauta kattilassa vesi ja sokeri. Nosta kattila syrjään ja vatkaa joukkoon keltuaiset. Vatkaa seosta kunnes täyte jäähtyy ja se on kuohkeaa.
Liota liivatteet. Liuota ne kiehuvaan veteen (n.½-1 dl) johon olet laittanut sitruunamehua.
Sekoita liivateseos ja keltuaisvaahto mangososeen kanssa.
Vatkaa vaniljakastikkeet. Nostele tasaiseksi vaahdoksi. Leikkaa kakku 3 osaan.
Kokoa kakku kelmulla vuorattuun vuokaan. Nosta pohjalle kakkulevy ja kostuta se mangoliemellä.
Levitä ensimmäiseen väliin pohjalle aprikoosimarmeladia ja päälle puolet mangotäytteestä. Nosta päälle toinen kakkulevy ja kaada sen päälle loput täytteestä.
Nosta viimeinen kakkulevy päälle. Anna kakun hyytyä mielellään seuraavaan päivään, tai muutama tunti pakkasessa.
Levitä kakun pinnalle ohuesti aprikoosimarmeladia ja asettele päälle viipaloidut hedelmät. Valmista päälle kiille hyytelösokerista.
 
Mun kakkupohja kutistui paistamisen jälkeen niin paljon, että kun kasasin tätä kelmutettuun vuokaan, valui täyte niin, että se peitti kaikki reunatkin. Onneksi aika tasaisesti. Mietin hieman aikaa, että laittaisinko suklaan rouheena reunoille, mutta päätinkin tehdä tuon reunuksen. Se tuli hieman liian paksuksi pursotettua, olisi kauniimpi, jos olisin kaatanut suklaan kunnolla pussiin ja tyllan kanssa pursotellut. Nyt valuttelin suoraan tuosta sen omasta pakkauspussista.
Koristereunan tekemiseen löytyy ohjeet Merjalta täältä