Kuvat on varmaan tosi karseat, jouduin kirkastamaan niitä niin paljon, että jotain edes näkyisi. Anteeksi...

755952.jpg

755953.jpg

755955.jpg

Tähän päätyi tuo aikaisempi mopokoriste. Päälläolevat tavarat on kuvaushetkellä vielä irti, asettelen ne aamulla paikoilleen, ettei marsipaanille käy yön aikana kurjasti. Kakussa on 12 munan pohja, eli aika isosta kakusta on kyse. Sen pitäisi riittää hieman alle 50:lle vieraalle. Kakusta tuli niin korkea, ettei kupukaan mahtunut päälle ;) Täytteiksi laitoin ylempään kerrokseen valkosuklaamoussea a'la Hellapoliisi ja alempaan kerrokseen mansikkamoussea, soveltaen myös Hellapoliisin ohjeita. Kirjoitan kuitenkin tähän vielä määrät ylös

Valkosuklaamousse

2 munaa
0,5 dl sokeria
2,5dl Floravispiä
200g valkosuklaata sulatettuna
5 liivatetta
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Mansikkamousse

5 dl Floravispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 purkki ranskankermaa
mansikkatomusokeria maun mukaan
1litra tuoreita mansikoita pilkottuna pieniksi palasiksi
5 liivatetta

Vatkaa Floravispi vaahdoksi, sekoita siihen tuorejuusto ja ranskankerma. Sihtaa mansikkatomusokeria joukkoon. Lisää pilkotut mansikat ja lopuksi vesitilkkaan liotetut liivatteet, tarkista maku.

Päällinen on marsipaania. Sitä kului noin 1 kg. Lisäksi koristeisiin meni 1,5 pötköä. Reunoihin suihkutin sabluunan avulla Helmiäisspraytä (nyt se loppui, nyyh). Lisäsin muutamia sokerihelmiä. Vähän jännittää tuo marsipaanin käyttäytyminen, kun joutuu nyt yön yli varttumaan. Onneksi sankarin juhlat alkaa jo aamutuimaan.

Edit; ennätin nappaamaan aamulla vielä yhden kuvan. Suht hyvin oli kuosissaan pysynyt, toinen takakulma (onneksi takakulma) oli pikkuisen vetänyt kostean näköiseksi.

756199.jpg

 

 

Edit2: aivan aiheen vierestä... Hannah pyysi laittamaan näytille meidän vanhat mammat, joten tässä ne nyt on, nautiskelemassa kesän lämmöstä  573.gif

756748.jpg